Thursday, 13 May 2010

Inspiraatiota #2 // Inspiration #2

Tiedän, että olen maininnut tämän blogin aiemminkin,
Muistikirjan puolella. Se kuitenkin
on inspiroinut minua viime aikoina paljon, joten
vielä kerran, (ja eri kuvin):

I know I've already written about this blog
in my Notebook. But it has inspired me so much lately,
I'll do mention it once more
(and with different pictures):








Blogi on vuoden 2010 ajan kestävä projekti, jota pitää Lisa Congdon. Joka päivä hän dokumentoi valokuvaamalla tai piirtämällä jonkinlaisen kokoelman. Valokuvatut ovat oikeasti olemassa ja osa Lisan henkilökohtaisia kokoelmia, piirretyt taas mielikuvituksen tuotetta.

Pidän valokuvien asetelmista ja esineistä, erityisesti ilahdun värikkäistä kokoelmista. Minusta on hauskaa katsella toisen omistamia esineitä ja miettiä, miksi juuri ne on päätetty säästää. Melkoisena hamstraajana pohdiskelen blogia selatessani, millaisia kuvia omista kokoelmistani saisi, ja olenkin alkanut suunnitella muutaman vastaavan kuvan ottamista askartelutarvikkeistani. Usein mietin myös, mitä esineistä loisin, jos ne olisivat minun. Kiitos ensimmäisen kuvan suunnittelen parhaillaan muovilusikkakorviksia.

--- --- ---

This blog is a project that lasts for the whole year 2010, and is kept by Lisa Congdon. Every day she documents a collection of some kind by either photographing or drawing. The photographed items really exists and are part of her own collections, the drawn ones instead are imaginary.

I like the arrangements and the items in the pictures. Especially the colorful ones make me happy. I like to watch the items owned by someone else and think why they've been kept. As a collector myself I think what kind of photos could be taken of my own collections. I've also started to plan taking a few pics like these of my craft supplies. I often think what would I do with the items if they were mine. Thanks to the first pic I'm currently planning earrings made out of plastic spoons.

Tuesday, 11 May 2010

Rullia // Spools





Kirpputorin lankarullista tein kaulakoruja. Violetti roikkuu palloketjussa, punainen askartelukaupan vaijerissa ja vihreä nahkanauhassa. Purkautuminen on estetty liimaamalla langan pää rullan reunaan, ainakin toistaiseksi toimii. En halunnut lakata rullaa kokonaan, ettei lanka alkaisi tuntua kovalta ja tahmealta. Viimeisessä kuvassa taustana toimii myös kirppikseltä löydetty hysteriamekko. En vieläkään osaa päättää, onko kuosi hirveän hieno vai hirveän kamala, mutta muuten mekko on kyllä ihana.

--- --- ---

I made necklaces of the bobbins I found when trifting last Friday. The lilac one hangs in a ball chain, red one in a wire bought from craft store and the green one in a leather cord. I clued the end of the thread to the reel, so it wouldn't start to unwind. At least for now it seems to work. I didn't want to varnish the whole bobbin so it wouldn't become hard and sticky. In the last picture as a background is my new dress found from a charity shop. I haven't decided yet if the patter is terribly lovely or lovely terrible, but the dress itself is wonderful.

Monday, 10 May 2010

Toiveita // Wishes





Sama kirja (Keri Smith - Living out Loud), uusi harjoitus. Tein itselleni toivepurkin. Siis sellaisen, johon pistetään paperilapulle kirjoitettuna kaikenlaisia toiveita ja sitten vain odotellaan että ne toteutuvat. Tai siis näin minulle on ainakin luvattu sen toimivan. Eikä ole niin väliä vaikkei toimisikaan, sillä jo omien toiveiden muotoileminen ja kirjoittaminen auttaa selkiyttämään ajatuksia ja tavoitteita. Sitä paitsi purkin koristeleminen oli kivaa. Vaikka asiaan saattaakin vaikuttaa se, että minä olen purkkifani.

Kiiltokuvat on kiinnitetty vanhaan hillopurkkiin decoupage-lakalla, tekstit tehty dymolla. Sisältönä on kaikenlaisia toiveita ihan pienistä suurensuuriin, kaikkea mitä tuli mieleen. Ei, en aio kertoa enempää, tämä on liian henkilökohtaista. Mutta tee toki itsellesi oma, jos alkoi kiinnostaa.

PS. Keri Smithin kotisivut ovat vierailemisen arvoiset, siellä on kaikkea jännää!

--- --- ---

Same book (Keri Smith - Living out Loud), new exercise. I made a wish jar for myself. You know, a one where you put all your wishes written on a scraps of paper, and then you just wait them to come true. Or at least that's what I'm told about how it works. If it doesn't - well I don't care, cause even writing down your wishes clears your thoughts and gives you goals. Besides, it was fun to decorate the jar. Of course, the fact that I love all kinds of jars may have something to do with this.

Pictures are attached to an old marmalade jar with decoupage-lacquer and texts made with Dymo. Inside there's all kinds of wishes from teeny tiny ones to huge ones. No, I won't tell you more, it's too personal. But don't hesitate to make yourself one if you liked the idea.

PS. Webpage of Keri Smith is totally worth visiting, it includes all kinds of nice things!

Sunday, 9 May 2010

Kuvia, kuvia // Pictures





Ne jotka tuntevat minut oikeassa elämässä tietävät, mitä valokuvaus minulle merkitsee. Olen tunnettu tyttönä, joka omistaa yhdeksän kameraa eikä lähde mihinkään ilman, että pakkaisi laukkuunsa niistä vähintään yhden. Niinpä päätin kokeilla jotain uutta ja rakensin kauppaani valokuva-osion. Sieltä voit nyt tilata itsellesi A4-printtejä kuvistani. Tarjolla on tällä hetkellä kahdeksan vaihtoehtoa mutta lisää on lähipäivinä tulossa. Jokaisen kuvan kohdalta voit myös lukea sen tarinan, joten kannattaa vierailla vaikkei ostaminen kiinnostaisikaan.

Mikäli haluaisit printin, mutta Etsyn käyttö tai englannin kieli aiheuttavat sinulle ongelmia, lähetä rohkeasti sähköpostia. Ainakin osa valokuvilla kerätyistä varoista kuluu luultavasti kymmenennen kameran hankintaan. Hyvään tarkoitukseen siis ;)

--- --- ---

Those who know me in real life know what photographing means to me. I'm known as a girl who owns nine cameras and doesn't go anywhere without at least one of them in her bag. Therefore I decided to try something new and built up a photography section in my shop. From there you can now purchase A4-prints of my pictures. You have eight different options at the moment, but there is more to come it the near future. At every listing you can also find the story behind the picture, so it's worth visiting even though you wouldn't purchase anything.

f you would like to have a print but don't know how to use Etsy, please send me e-mail and I'll help you with your purchase. At least some of the money got from photographs is going to go to my camera fund meant for buying my 10th camera, so your money will be used for good purposes ;)

Saturday, 8 May 2010

Sankaritar // Heroine



Luen tällä hetkellä Keri Smithin kirjoittamaa kirjaa Living Out Loud: Activities to Fuel a Creative Life. Kirjassa on harjoitus, jossa itsestä kuvitellaan supersankari. Se innosti minua tekemään uuden sivun kuvapäiväkirjaan. Alla kuva, klikkaa se isommaksi niin näet paremmin. Kuvassa syön hattaraa Linnanmäellä kesällä 2006. Hattara tahmasi mekon ja kuvaaja ikuisti edustavimman ilmeeni. Seurana A Softer World-sarjakuva, jonka aion liimata viereiselle sivulle heti kun seuraavan kerran tapaan tulostimen.

--- --- ---

At the moment I'm reading a book called Living Out Loud: Activities to Fuel a Creative Life written by Keri Smith. In the book there is an exercise where you think yourself as a superhero. That made me to make a new page to my art journal. There's a picture below, click it to see it bigger. In the picture I eat cotton candy at an amusement park. The cotton candy made my dress sticky and the photographer captured my prettiest expression. Accompanied there is A Softer World -comic I'm going to glue on to the page beside as soon as I'll find a printer I can use.


Materiaalia // Some Material

Eilinen kirpputorireissu oli kerrassaan tuottoisa.
Hyvien materiaalien lisäksi löytyi uusia ideoita.

Yesterday's trift shopping went very well.
I found not only new materials, but also new ideas.


vanhoja aikakaus- ja sarjakuvalehtiä //
old magazines and comics

Kangaspaloja // fabric bits

Outo lusikka // Weird spoon

Nappeja ja lisää nappeja //
Buttons and more buttons

Ompelutarvikkeita -
nauhaa, neppareita ja söpöjä puisia lankarullia //
Sewing materials -
ribbon, press studs and cute wooden bobbins


Miaow!

Friday, 7 May 2010

Inspiraatiota #1 // Inspiration #1


Uusi sarja inspiroivista asioista alkaa än-yy-tee NYT.
Kaikki kuvat lainattu linkatuilta sivuilta.

New series of posts about inspirational things starts NOW.
All the pictures borrowed from the linked pages.



Kukkakuosit// Floral patterns

Muistitaulu // Notice Board


Pöllömekko // Owl Dress

"David, 10 yrs old, 1957"

Kissahuivi /Cat Scarf

Nappikorut // Button Brooches

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails