Oikeus olla susi

Tämä on ollut rankka aamu Turun muovisusikannalle, sillä ne ovat joutuneet kohtaamaan yllättävää arvostelua. Ensimmäinen, Stockmanilta löytynyt yksilö sai kuulla näyttävänsä "koiralta joka meikkaa". Yllätyshaastaja, Riikalta eilen saatu Rähmäsusi, taas on kuulemma "sudeksi täysin epäuskottava, nopeasti katsottuna se näyttää sialta, jolla on ylipitkät jalat."

En antanut arvostelun lannistaa itseäni, eihän se minuun kohdistunut. Olen itse ihan tyytyväinen molempiin susiin, mutta päädyin lopulta Rähmään. Sen kellertävä rähmäpinta ja kaikki muukin tahmeus tosin lähtivät saippualla, joten on ehkä aika keksiä uusi nimi.

Aloin viikko sitten kaipailla uuden Punahilkkakoruni seuraksi susihukkaa. Tänään sitten vihdoin loin sellaisen. Ketjun pohjana on taas käytetty sitä vahapintaista puuvillanyöriä, joka on pujotettu samanlaisiin silmuruuveihin kuin Punahilkan tapauksessa. Helmiä valitessani päädyin melko pieniin (6mm) ja väriltään ruskeisiin puuhelmiin. Ruskeita ostaessani ajattelin nimittäin sitä ekaa sutta, jossa oli harmaan lisäksi myös ruskeita alueita. Tähän toiseen olisivat ehkä sopineet paremmin harmaat tai mustat, mutta päätin olla lannistumatta moisesta. Askartelukaupasta ei löytynyt harmaita, ja hyvin samankaltainen musta ketju on jo tehty domino-kaulakoruun, joten en tahtonut liikaa toistaa itseäni. Isommat helmet ovat läpinäkyvää lasia ja peräisin puretusta kirppiskorusta.


Olisin halunnut kuvan koruista kaulassa, mutta olen yksin kotona, eikä peilin kautta kuvaaminen oikein onnistunut. Yritin samaan aikaan tasapainotella varpaillani peilin edessä, olla estämättä ikkunan suunnasta tulevan valon kulkua ja kuvata yhdellä kädellä, kuitenkin täräyttämättä kameraa. Tässä lopputulos. Päädyin lopulta lavastamaan tilanteen, jotta kuvasta saisi mitään selvää.


Olen suteen tyytyväinen, ja se pääsee varmasti käyttöön myös yksinään. Tykkään muutenkin kovasti muovieläinkoruista, ja aionkin kohta lähteä kirjastoon pantterit korvista roikkuen.