Tuesday 25 August 2009

Matkalla isoäidin luo


Punahilkka löytyi kirpputorilla myynnissä olleesta krääsäpussista. Ihastuin siihen niin, että piti ostaa koko pussi, onneksi se ei ollut kovin kallis. Se oli ilmeisesti ollut aikaisemminkin osa suurempaa kokonaisuutta (korua, avaimenperää tms.) sillä päässä oli jo valmiina reikä, johon kiinnitin silmuruuvin. Sen jälkeen väsäsin ketjulle pohjan mustasta vahapintaisesta puuvillanarusta, tarkoitan siis semmoista juttua, jota myydään metritavarana askartelukaupoissa. Olen ihastunut siihen, koska se ei veny, kuten kuminauha, muttei myöskään katkea, kuten tavalliset langat, ja solmiminen on paljon helpompaa kuin siimaa käyttäessä. Naruun pujotin väreihin sopivia helmiä. Valkoiset, pyöreät muovihelmet ovat jostain vanhasta korusta, jonka sain lahjoituksena askartelutarkoituksiin. Punaiset kulmikkaammat hain Tiimarista, sillä inspiraatio iski lauantaina niin myöhään, että keskustan ainoa järjellinen askarteluliike oli jo kiinni.
Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen, ja käyttänytkin tätä jo muutamaan kertaan. Nyt suunnitelmissa on vielä tehdä punahilkan seuraksi susikoru, jota sitten voisi käyttää yhtäaikaa, ja miksei erikseenkin. Sitä varten metsästin eilen Helsingin lelukaupoista muovieläimiä. Ainoa hieno löytyi Stockmannilta ja siihen oli tyytyminen, vaikka hinta kirpaisikin. Kärsivällisyyttä ei vaan riitä niin paljoa, että jaksaisin odotella suden kävelevän kirppiksellä vastaan. Kun jostain innostun, hommiin on päästävä ja pian.

No comments:

Post a Comment

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails