Friday 18 September 2009

Matkaan!

Lähden huomenna Lontooseen, koska aion suorittaa toisen työharjoitteluni siellä. Minulla on työpaikka ison yliopiston kirjastossa, huone mukavalta kuulostavan tädin nurkissa ja matkalaukullinen tavaraa pakattuna. Reissu kestää kolme kuukautta, kolmetoista viikkoa.


Toivon, ettei tälle blogille sinä aikana käy köpelösti. Päivitystahti varmasti hidastuu, eikä askartelukaan ole mahdollista ihan samoissa määrin. Älkää silti menettäkö toivoanne, koska pidän tästä liikaa, että tahtoisin hylätä areenani kokonaan. Minä palaan vielä!

Sitä paitsi olen pakannut matkalaukkuun kuvissa näkyvät työkalut ja tarvikkeet. Perusvälineet ovat nyt siis mukana, joten näpertely ei ole mahdotonta. Ja eiköhän niin isosta kaupungista materiaaleja löydy. Minä nimittäin myös tarvitsen askartelua, se auttaa pysymään terveenä.

Kaikki kiinnostuneet voivat seurata reissuani Lontoo-blogistani. Myös värikuvaprojekti jatkuu ja päivittyy mahdollisimman usein.

Hei hei ja kuulemiin!

1 comment:

  1. Hyvin hyvää matkaa! Toivon, että löydät huomattavan määrän dinosauruksia (esimerkiksi triceratopseja), jännittäviä paikkoja ja hienoja tuttavuuksia.
    Toivottavasti raaskit palata, vaikka sateinen maa oikeuttaakin kumisaappaiden, sadetakin ja sateenvarjon käytön sekä lätäköissä hyppimisen lähes päivittäin.

    Muista ostaa purukumia lentokoneeseen ja lähettää uusi osoitteesi!

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails