"Vuosia jatkuneessa lusikassa on jotakin äärimmäisen romanttista"

Otsikko on sitaatti vanhasta Trendistä, jota luin ainakin kaksi vuotta sitten. Ensireaktioni oli tuolloin "jee, joku muukin tykkää vanhoista lusikoista!" Tekstin tarkemmin luettuani selvisi, että kolumnissa puhuttiinkin lusikka-asennossa nukkumisesta. Ensivaikutelma oli kuitenkin niin vahva, että muistan tuon sitaatin vieläkin. Kun eilen törmäsin lehteen kirppiksellä, hymyilin itsekseni, että täähän oli tosiaan se "lusikkalehti".

Pidän vanhoista lusikoista, kovasti. Ne ovat useimmiten hyvin kauniita, eivätkä tummumiset tai kulumat poista kauneutta, melkeinpä päinvastoin. Minulla on Etsystä ostetut, lusikan malliset korvakorut, joihin olen hyvin rakastunut. (On hauskaa aiheuttaa hämmennystä sekoittamalla teekuppia korvakorulla.) Kun sitten keväällä löysin antiikki- ja keräilymessuilta nipun vanhoja alumiinilusikoita, olin myyty. Niin olivat lusikatkin, minulle siis.
Nämä lusikat eivät paina käytännössä mitään, mutta ovat hieman liian kookkaita korviin ripustettavaksi. Niinpä suunnittelin niistä kaulakorun.

Lusikoihin on porattu reikä askarteluporalla, ylemmässä lusikassa kumpaankin päähän, alemmassa vain toiseen. Lusikat on yhdistetty toisiinsa rinkulalla, toinen rinkula löytyy ylemmän lusikan yläpäästä. Pitkä palloketju kiertää kummankin rinkulan läpi ja päätyy niskan takana olevaan lenkkiin, menee lenkin läpi ja jatkaa samaan suuntaan mistä tulikin. Korun saa kaulaan ja pois avaamalla ja sulkemalla palloketjun liittimen. Se vaatii hieman kikkailua ja kurkottelua, muttei ole mahdotonta. Kuva ei ehkä ole kaikkein selvin ja imartelevin (kummallisen värinen se ainakin on), mutta itse koru on mielestäni söpö ja hauska.


Tämä yksinkertainen malli syntyi tänään, mutta ensimmäisen version kehitin jo viime keväänä. Siihen sain innoituksen Maija Poppasen laulusta, jossa todetaan että "a spoonful of sugar makes the medicine go down". Ensimmäisen korun toiseen lusikkaan väsäsinkin sokerimetaforan (pieniä valkoisia helmiä) ja toiseen kaadoin maalia saadakseni aikaan lääkemäistä tuntua. "Lääkkeen" väri ei ehkä ollut kaikkein ammattimaisin valinta, mutta myrkynvihreä kiehtoi siitä huolimatta. Pidettäköön tätä samalla vaikka kannanottona siitä, ovatko lääkkeet myrkkyä vai ei. Ketjusysteemi on samanlainen kuin yksinkertaisessa versiossa.


Itse olin ideaan ja toteutukseen tyytyväinen. Koru ei kuitenkaan vihjailevasta nimestään huolimatta tullut ymmärretyksi ainakaan kotona. "Toi ei näytä sokerilta, enemmänkin kaviaarilta", totesi ankara raati. "Ja jos toi on olevinaan sokeria, mitä ihmettä toi vihreä sitten on?" Huoh. Joskus tunnen itseni vähän liiankin luovaksi.