Imagokampanja

Minun miehelläni on moottoripyörä, jolla hän tykkää huristella ympäriinsä. Minun mielestäni taas kaikki moottoroidut laitteet ovat epäilyttäviä, ja moottoripyörät kertakaikkisen pelottavia. Pelkään jo autossa, joten minua ei kyllä saa moottoripyörän kyytiin kuin kolkattuna ja sivuttain satulaan sidottuna pakettina. Luultavasti olisin silloinkin sen verran kauhusta kankeana, että putoaisin kyydistä ekassa mutkassa.

Olen kuitenkin huomannut, ettei siitä pyörästä ole mahdollista päästä eroon, joten olen yrittänyt suhtautua positiivisemmin. Olen jopa kerran istunut pyörän selässä, mutta silloin moottori kyllä oli kiinni ja avaimet kaukana viertalukosta. Jos moottori on käynnissä, en suostu tulemaan viittä metriä lähemmäs, mutta parkkeerattua pyörää käyn aina ohi mennessä varovasti silittämässä. Tahdon viestittää, että olen ystävä, ja yritän parhaani, jotta tulisimme toimeen keskenämme. Eilen kuitenkin päätin, ettei silittely enää riitä, joten päädyin tekemään pyörästä vähän vähemmän pelottavan.


Neuloin siis mustavalkoiset kahvanlämmittimet, kumpikin noin 10x10 cm oleva lappu. Värimaailma on autourheilullinen, koska kaikki muut langat olivat kiinni jossakin keskeneräisessä. Lapun kumpaankin reunaan pujotin langanpätkät, joilla sitten kiinnitin lämmittimet kahvan ympärille. Rusettirivi ja roikkuvat villalanganpätkät täydentävät kirjaimellisesti kotikutoista tunnelmaa.


Samalla tulin tehneeksi myös ensimmäisen neulegraffittini. Tähän on vielä matkaa, mutta jostainhan on pakko aloittaa.

Ai että mitä mies tähän? Se soitti töihin lähtiessään parkkipaikalta, että "tää on varmaan sun tekosia?" Kaikesta muakin epäillään. Onneksi vastaanotto oli silti huvittuneen positiivinen.

Lisäys 4.9.
"Mun ensimmäinen reaktio oli, että 'WTF, terroristit!', mut sit mä tulin ajatelleeksi sua."