Matkaan!

Lähden huomenna Lontooseen, koska aion suorittaa toisen työharjoitteluni siellä. Minulla on työpaikka ison yliopiston kirjastossa, huone mukavalta kuulostavan tädin nurkissa ja matkalaukullinen tavaraa pakattuna. Reissu kestää kolme kuukautta, kolmetoista viikkoa.


Toivon, ettei tälle blogille sinä aikana käy köpelösti. Päivitystahti varmasti hidastuu, eikä askartelukaan ole mahdollista ihan samoissa määrin. Älkää silti menettäkö toivoanne, koska pidän tästä liikaa, että tahtoisin hylätä areenani kokonaan. Minä palaan vielä!

Sitä paitsi olen pakannut matkalaukkuun kuvissa näkyvät työkalut ja tarvikkeet. Perusvälineet ovat nyt siis mukana, joten näpertely ei ole mahdotonta. Ja eiköhän niin isosta kaupungista materiaaleja löydy. Minä nimittäin myös tarvitsen askartelua, se auttaa pysymään terveenä.

Kaikki kiinnostuneet voivat seurata reissuani Lontoo-blogistani. Myös värikuvaprojekti jatkuu ja päivittyy mahdollisimman usein.

Hei hei ja kuulemiin!

Hillittyä hysteriaa

Ystäväni kaipasi siistiin juhla-asuunsa twistiä. Minä ratkaisisin ongelman "hysteerisillä koruilla" - sellaisilla, jotka saavat katsojan sekä ihastumaan, että hämmästymään. Loin sitten samalla neljä rintakorua, mutta mikäli kaikkia ei saa mahtumaan samaan asuun, voi niitä toki käyttää mummon synttäreiden jälkeenkin. Mitä enemmän niitä käytetään, sitä tyytyväisempi olen.

Kaikki olivat pidettyjä (eräät aiheuttivat jopa suunnatonta riemastusta), ja pääsivät säilöön korurasiaan. Oli hauskaa huomata, että suurin osa sen varsin tyylikkään sikarirasian sisällöstä oli joko minun ostamiani tai tekemiäni koruja. Onneksi tunnen tämän tytön maun hyvin. Olisi kamalaa olla sellaisten velvollisuudesta säilytettyjen korujen antaja, jonka lahjat sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua myydään kaikessa hiljaisuudessa romukullaksi. No, taas yksi syy käyttää materiaaleina lähinnä puuta ja muovia.


Terveisin, totaalikieltäytyjän tyttöystävä.


Kani on BR-lelujen muovieläinalesta. Sotilas löytyi Kirkkonummen torilta ja sen kukat Tiimarista (mutta ne piti kyllä ihan itse nyppiä irti vihreästä muovivarresta). Dominopalikka on sieltä mistä muutkin dominoni, eli äidin askartelutarkoituksiin lahjoittamasta pelistä. Palapeli-korut on tehty kirpputorilta ostetun palapelilootan sisällöstä, ja ovat puisia. Hedelmäasetelma taas on tarkoitettu nukkekodin koristeeksi, mutta rintaneulalisäyksellä se saa kyllä koristaa vaatteitani tästä eteenpäin. Kahden viimeisen kuvan korut tein itselleni, muut neljä siis lahjaksi. Innostukseni rintakoruihin on melkoisen uusi, aiemmin käytin vain pyöreitä rintamerkkejä eri teksteillä. Nyt hauskoja koruja tuntuu olevan enemmän kuin vaatteita, joihin niitä kiinnittää.


Viimeisen seuraksi aloin kaivata hienoa lierihattua, johon sitten voisin hedelmiä kiinnittää. Sieluni silmillä näin Peppi Pitkätossun teekutsut, jossa hienostelevat naapurin tädit helminauhoineen ja hedelmähattuineen paheksuivat railakasta Peppiä. Ollapa Peppi, ja kiinnittää hedelmäkoru vaikkapa palmikkoon.

Yonoon, mars!

Turun Humalistonkadulla sijaitsee pieni sympaattinen liike Yono, josta on nyt saatavissa uusi erä Ikomin koruja. Myynnissä muun muassa rannekoruja, kaulakoruja ja erilaisia korviksia. Kaikki on tehty rakkaudella, ja hinnatkin olen yrittänyt pitää sellaisina, ettei shoppailu kamalasti kirpaise. Tervemenoa ostoksille siis! Samasta kaupasta löytyy kaikkea muutakin ihanaa, ja ostokset on helppo perustella itselleen sillä, että tukee samalla käsintekijöitä ja nuoria suunnittelijoita.

Tässä kuvaesimerkkejä myyntituotteistani, mutta aamulla toimittamastani laatikosta löytyi kyllä paljon muutakin.

Taas on saapunut syys

Syksykaulakoru syntyi eilen leffaa katsoessa. Ratkaisin riittävyysongelman laittamalla jokaiseen väliin pyöreän mustan puuhelmen. Helmet on pujotettu valkopohjaiseen pallonauhaan, ja kiinnityssysteemin muodostaa nauhasta sidottu rusetti.

Peura salamavaloissa

Uudessa takissani on uusi peurakoru. Myös kaikki liimausongelmat taitavat olla historiaa, sillä Loctite yleispikaliima tuntuu liimaavan mitä vain ja nopeasti. Se on tosin vähän vaarallinen työkalu sellaisen käsissä, joka on kerran melkein liimannut pikaliimalla tassunsa pesualtaaseen kiinni. Olen kuitenkin valmis ottamaan riskin, sillä olen suunnattoman kyllästynyt yleisliimoihin, jotka eivät liimaa.

Aineksia uusiin juttuihin

Ajattelin lyhytsanaisesti mutta runsaskuvaisesti esitellä viimeaikaiset materiaalilöytöni. Kaikkien tulevasta käytöstä ei vielä ole varmuutta, mutta yleensä olen aina ennen pitkää keksinyt jotakin. Näiden lisäksi varasto on karttunut korviskoukuilla ja korulukoilla, kun niitä kerrankin oli askatelukaupassa tarjolla. Ilmeisesti kysyntä on suurta, mutta tilauksen koko pieni, sillä telineessä riippuu useimmiten tyhjää.


Tiistaina kävin Kirppiscenter Manhattanilla, josta mukaan tarttui viitisen marmorikuulaa, pussillinen puuhelmiä ja 24 arpakuutiota (mikä hassu sana...). Aloin heti kaipailla lapsuudenaikaista marmorikuulakokoelmaani, tiedän että se on jossakin vielä tallella. Mulla oli erikokoisia, erivärisiä ja erilaisilla pinnoilla. Vanhoina hyvinä aikoina niitä kun vielä sai ostaa "irtomyynnistä", eikä pelkästään jättisäkeissä, jossa kaikki kuulat ovat samanlaisia.
Puuhelmet maksoivat vain vähän, ja olivat ihanan värisiä. Tekisi mieli tehdä niistä epäsymmetrinen syksykaulakoru, mutta ikävä kyllä niitä ei ole tarpeeksi. En ole vielä keksinyt, mihin ja millä tavalla yhdistäisin nämä, jotta saisin lasillisen venymään kaulakoruksi asti.
Nopista olen aikaisemmin tehyt vain korvakoruja, mutta nyt yritän keksiä jotain uutta (ihan jo siksi, että omistan ainakin kolmet noppakorvikset). Iloitsin huomatessani, että osa noista oli puisia. Niiden porailu on paljon helpompaa, mutta löytäminen sikamaisen hankalaa.


BR-leluissa oli tänään muovieläinale! Poistuin kahta kaurista, yhtä kettua ja yhtä juonin näköistä oravaa rikkaampana. Suuressa laarissa oli vaikka mitä vaihtoehtoja, ja vietin tosi kauan sitä tonkien. Tahtoisin perustaa muovieläintarhan, mutta koska koriste-esineet keräävät tuhottomasti pölyä, eivätkä tottumisen jälkeen enää suuremmin hätkäytä, olen päättänyt tyytyä muovieläinkoruihin. Onneksi on sentään muovieläinlaatikko, jossa korumateriaalit asustavat ja muodostavat ainakin pienen farmin.

Lisää elukoita löytyi muutama viikko sitten Hietsun kirppikseltä Helsingistä. Isoon teekupilliseen mahtuu mm. monta erilaista dinoa, kirkkaanvihreä kroko, joku sininen tunnistamattomaksi jäänyt möykky, porsas, kaksi kissaa, norsu sekä Chicken ja Duck.


Samalla kirpputorireissulla löysin ison, kauniin ja painavan kolikon. En vielä tiedä, mitä ihmettä sillä teen, mutta se tuntuu kivalta kädessä, ja siinä on kuva hevosraitiovaunusta. Pelkkiä plussia siis. Jonkun myyjän romukopasta kalastelin kourallisen avaimia. Ne eivät ole sitä hienointa antiikkimallia, mutta vanhat Audin avaimet ja muut menopelien starttauskappaleet olivat niin sympaattisia, että tahdoin viedä ne kotiin. Pidän ruosteläikistä, siksikin varmaan ihastuin näihin.


Taisin nyt sittenkin käyttää myös monta sanaa. Bloggaamisen myötä olen huomannut kärsiväni tiivistämisongelmasta, ja pystyväni jaarittelemaan pienistä yksityiskohdista ylipitkillä lauseilla. Yritän kuitenkin tasapainottaa sitä käyttämällä myös suuria kuvia.

Pinkkiä ja valkoista

Kasettikoru on tilaustyö, ja valmistettu kirppariaarteesta ihan samalla tavalla kuin aiemmin esitellyt. On harmillista, ettei näin hienon värisiin kasetteihin törmää kovin usein.


Sama henkilö toivoi myös nimikirjainkorviksia, joita päädyin piristämään pinkeillä helmillä. Materiana taas alfapet-palikat. (Niitä on kyllä pakko saada jostain lisää!) Tekisin itsellenikin vastaavat, jos nimikirjaimeni olisivat yhtään esteettisemmät. Olen kyllä pohtinut lempinimikirjainkorviksia ja ties mitä kirjainyhdistelmiä, mutten vielä keksinyt täydellistä kombinaatiota.
Myös simpukkakorujen syntytarina on vanhoista blogiteksteistä tuttu.


Sopiva paikka aarteille on tulitikkulaatikko. Tykkään kuljettaa koruja myös tyhjissä karkkiaskeissa. Samalla tapaa hyödynnän käytetyt paperipussit, kirjekuoret ja rasiat.

Eläimellisiä tervehdyksiä

Kahdella lyhyellä äännähdyksellä voi kertoa paljon, sillä äänensävyllä, rytmillä ja voimakkuudella on merkitystä. Kun huomasin kahdenkeskisen kommunikaatiomme rakentuvan lähinnä kahden sanan muodostamalle sokkelille, päätin ikuistaa ne rintakoruiksi. Nyt ei tarvitse puhua enää ollenkaan, rintapielen osoittelu riittää. Silloin rytmin ja voimakkuuden vaihtelu tosin muuttuu vaikeammaksi, mutta...


Materiaalina siskon lahjoittamat Alfapet-kirjaimet, joiden ulkoasusta ja fiiliksestä pidän paljon. Olisin tahtonut rakentaa paljon pidempiäkin viestikoruja, mutta ikävä kyllä taannoinen 28 kirjaimen pituisesta sanasta askarreltu kaulakoru verotti liikaa varastoja. Nyt vilkuilen sillä silmällä meidän omaa peliä, ja pohdin, huomaako kukaan, jos muutama kirjain mystisesti katoaa. Miksi näitä ei muuten myydä yksittäin? Silloin jokainen voisi korvata hävikkinsä ostamatta kokonaan uutta peliä. Toinen sellainen asia, jota ehdottomasti pitäisi myydä irtokarkkien tapaan ovat legopalikat. Miksi pitää ostaa sata palikkaa, jos tahtoo tehdä vain yhden parin korvakoruja?


Kirjaimet on liimattu kuminauhapaketin tukipahvista leikatuille suikaleille. Takana askartelukaupan rintakorupohja, sekin liimaamalla kiinnitetty.

Mjau ja näkemiin!

"Vuosia jatkuneessa lusikassa on jotakin äärimmäisen romanttista"

Otsikko on sitaatti vanhasta Trendistä, jota luin ainakin kaksi vuotta sitten. Ensireaktioni oli tuolloin "jee, joku muukin tykkää vanhoista lusikoista!" Tekstin tarkemmin luettuani selvisi, että kolumnissa puhuttiinkin lusikka-asennossa nukkumisesta. Ensivaikutelma oli kuitenkin niin vahva, että muistan tuon sitaatin vieläkin. Kun eilen törmäsin lehteen kirppiksellä, hymyilin itsekseni, että täähän oli tosiaan se "lusikkalehti".

Pidän vanhoista lusikoista, kovasti. Ne ovat useimmiten hyvin kauniita, eivätkä tummumiset tai kulumat poista kauneutta, melkeinpä päinvastoin. Minulla on Etsystä ostetut, lusikan malliset korvakorut, joihin olen hyvin rakastunut. (On hauskaa aiheuttaa hämmennystä sekoittamalla teekuppia korvakorulla.) Kun sitten keväällä löysin antiikki- ja keräilymessuilta nipun vanhoja alumiinilusikoita, olin myyty. Niin olivat lusikatkin, minulle siis.
Nämä lusikat eivät paina käytännössä mitään, mutta ovat hieman liian kookkaita korviin ripustettavaksi. Niinpä suunnittelin niistä kaulakorun.

Lusikoihin on porattu reikä askarteluporalla, ylemmässä lusikassa kumpaankin päähän, alemmassa vain toiseen. Lusikat on yhdistetty toisiinsa rinkulalla, toinen rinkula löytyy ylemmän lusikan yläpäästä. Pitkä palloketju kiertää kummankin rinkulan läpi ja päätyy niskan takana olevaan lenkkiin, menee lenkin läpi ja jatkaa samaan suuntaan mistä tulikin. Korun saa kaulaan ja pois avaamalla ja sulkemalla palloketjun liittimen. Se vaatii hieman kikkailua ja kurkottelua, muttei ole mahdotonta. Kuva ei ehkä ole kaikkein selvin ja imartelevin (kummallisen värinen se ainakin on), mutta itse koru on mielestäni söpö ja hauska.


Tämä yksinkertainen malli syntyi tänään, mutta ensimmäisen version kehitin jo viime keväänä. Siihen sain innoituksen Maija Poppasen laulusta, jossa todetaan että "a spoonful of sugar makes the medicine go down". Ensimmäisen korun toiseen lusikkaan väsäsinkin sokerimetaforan (pieniä valkoisia helmiä) ja toiseen kaadoin maalia saadakseni aikaan lääkemäistä tuntua. "Lääkkeen" väri ei ehkä ollut kaikkein ammattimaisin valinta, mutta myrkynvihreä kiehtoi siitä huolimatta. Pidettäköön tätä samalla vaikka kannanottona siitä, ovatko lääkkeet myrkkyä vai ei. Ketjusysteemi on samanlainen kuin yksinkertaisessa versiossa.


Itse olin ideaan ja toteutukseen tyytyväinen. Koru ei kuitenkaan vihjailevasta nimestään huolimatta tullut ymmärretyksi ainakaan kotona. "Toi ei näytä sokerilta, enemmänkin kaviaarilta", totesi ankara raati. "Ja jos toi on olevinaan sokeria, mitä ihmettä toi vihreä sitten on?" Huoh. Joskus tunnen itseni vähän liiankin luovaksi.

"Somebody's gotta shine in colours and it could be me"

Häpeämätöntä mainostusta

Leikkaa, liimaa, leimaa, rei'itä, kirjoita.


Pohjana Tiimarin eriväriset korttipohjat, värilliset paperit ovat kaikki alunperin origamipapereita, ja myös Tiimarista. Nimi painettu joka korttiin erikseen askartelukaupan leimasimilla, ja osoitteet sitten kirjoitettu mustalla tussilla alle. Koristeina nappeja, nauhoja ja paperinpalasia, kaikki omista varastoista löytyneitä jämiä.



Kun kyllästyin liimailuun, kehitin myös yksinkertaisempia malleja. Kaikki ovat joka tapauksessa erilaisia, en suuremmin suunnitellut, leikkelin ja liimailin vaan menemään.

Super salmiakki sormus

Toissayönä juttelun lomassa pinosin nappeja päällekkäin. Kun pinot näyttivät tarpeeksi hyviltä, liimasin ne yhteen. Se oli hajamielistä toimintaa keskustelun ohessa, enkä suunnitellut sitä sen suuremmin. Luulen, että sain inspiraation kesällä Riikan nappipinoista, vaikken hämärässä tullutkaan rakentaneeksi yhtä hyviä väriyhdistelmiä. Seuraavana aamuna hyödynsin pinot tekemällä niistä sormuksia - askartelukaupan sormuspohja vaan liimalla isoimman napin taakse.


En yleensä käytä sormuksia. Ne tuntuvat hankaloittavan käsillä tekemistä ja olevan aina tiellä. Päivällä kuitenkin sujautin puna-musta-valkoisen kotoa lähtiessäni pikkurilliin. Käytin sitä koko päivän, eikä se ollutkaan yhtään hankalaa. Pikkusormessa sormus ei häirinnyt menoa ollenkaan, mutta näytti kyllä oikein hyvältä. Teekuppia pidellessäni poikaystävä kysyi, olenko huomannut sormukseni muistuttavan Super Salmiakin logoa. En ollut tullut ajatelleeksi, mutta kun asiaa ajattelee, yhdennäköisyyttä on nähtävissä. Oli pakko käydä ostamassa kyseistä mustaa ainetta ihan vain logoa tiiraillakseni. Nyt on hakusessa juuri oikeanvärinen nappiyhdistelmä ja asettelu, jotta pääsisin vielä lähemmäksi. Super Salmiakin logo on nimittäin yksi hienoimmista jonkan tiedän, heti kettukarkkilogon jälkeen. Täytyy vielä ostaa sitä sokeritonta versiotakin yksi aski, siinä kun on eri värit.


PS. Maija,
otsikon yhdys sana virheen vuoksi oon sulle yhden nappisormuksen velkaa!
(Yhdyssanavirheet täytyy hyvittää jollakin tavalla valvovalle taholle, olivat ne sitten tahallisia tai eivät. Muutenhan kielemme tuhoutuu kokonaan.)

Imagokampanja

Minun miehelläni on moottoripyörä, jolla hän tykkää huristella ympäriinsä. Minun mielestäni taas kaikki moottoroidut laitteet ovat epäilyttäviä, ja moottoripyörät kertakaikkisen pelottavia. Pelkään jo autossa, joten minua ei kyllä saa moottoripyörän kyytiin kuin kolkattuna ja sivuttain satulaan sidottuna pakettina. Luultavasti olisin silloinkin sen verran kauhusta kankeana, että putoaisin kyydistä ekassa mutkassa.

Olen kuitenkin huomannut, ettei siitä pyörästä ole mahdollista päästä eroon, joten olen yrittänyt suhtautua positiivisemmin. Olen jopa kerran istunut pyörän selässä, mutta silloin moottori kyllä oli kiinni ja avaimet kaukana viertalukosta. Jos moottori on käynnissä, en suostu tulemaan viittä metriä lähemmäs, mutta parkkeerattua pyörää käyn aina ohi mennessä varovasti silittämässä. Tahdon viestittää, että olen ystävä, ja yritän parhaani, jotta tulisimme toimeen keskenämme. Eilen kuitenkin päätin, ettei silittely enää riitä, joten päädyin tekemään pyörästä vähän vähemmän pelottavan.


Neuloin siis mustavalkoiset kahvanlämmittimet, kumpikin noin 10x10 cm oleva lappu. Värimaailma on autourheilullinen, koska kaikki muut langat olivat kiinni jossakin keskeneräisessä. Lapun kumpaankin reunaan pujotin langanpätkät, joilla sitten kiinnitin lämmittimet kahvan ympärille. Rusettirivi ja roikkuvat villalanganpätkät täydentävät kirjaimellisesti kotikutoista tunnelmaa.


Samalla tulin tehneeksi myös ensimmäisen neulegraffittini. Tähän on vielä matkaa, mutta jostainhan on pakko aloittaa.

Ai että mitä mies tähän? Se soitti töihin lähtiessään parkkipaikalta, että "tää on varmaan sun tekosia?" Kaikesta muakin epäillään. Onneksi vastaanotto oli silti huvittuneen positiivinen.

Lisäys 4.9.
"Mun ensimmäinen reaktio oli, että 'WTF, terroristit!', mut sit mä tulin ajatelleeksi sua."

Värikuvia

Aloitin eilen uuden, vähän erilaisen projektin. Olen jo vähän aikaa miettinyt uuden valokuvausprojektin aloittamista, sillä yleinen räpsiminen ei tunnu riittävän. Aiemmin olen mm. pitänyt kuvapäiväkirjaa, raportoinut puolen vuoden tapahtumat päivittäisellä valokuvalla poissaolleelle poikaystävälle ja kuvannut erilaisia tekstejä. Mutta tällä kertaa päätin keskittyä väreihin. Päätös sinetöityi, kun pysäköin eilen pyöräni tämän maailman hienoimman pyöränkellon viereen.

Hahmotan maailmaa värien kautta. Kiinnitän huomiota väreihin, ja järjestelen asioita värijärjestykseen. Nautin väreistä ympärilläni, ja liika värittömyys taas alkaa nopeasti ahdistaa. Niinpä päätin rakentaa oman värikartan tallentamalla värejä valokuviin. Ajattelin ensin laittaa kuvia tänne, mutta päädyin sitten kuitenkin perustamaan jutulle oman blogin. Hommaa on helpompi hallinnoida, kun sillä on oma tila ja ympäristö, ja kuvien seuraaminenkin on varmasti mukavampaa näin. Tervetuloa siis katsomaan! Toivottavasti saan väritettyä sinunkin harmaata päivääsi.


PS. Ihanan värikkään torkkupeiton on neulonut äitini.