Monday 10 May 2010

Toiveita // Wishes





Sama kirja (Keri Smith - Living out Loud), uusi harjoitus. Tein itselleni toivepurkin. Siis sellaisen, johon pistetään paperilapulle kirjoitettuna kaikenlaisia toiveita ja sitten vain odotellaan että ne toteutuvat. Tai siis näin minulle on ainakin luvattu sen toimivan. Eikä ole niin väliä vaikkei toimisikaan, sillä jo omien toiveiden muotoileminen ja kirjoittaminen auttaa selkiyttämään ajatuksia ja tavoitteita. Sitä paitsi purkin koristeleminen oli kivaa. Vaikka asiaan saattaakin vaikuttaa se, että minä olen purkkifani.

Kiiltokuvat on kiinnitetty vanhaan hillopurkkiin decoupage-lakalla, tekstit tehty dymolla. Sisältönä on kaikenlaisia toiveita ihan pienistä suurensuuriin, kaikkea mitä tuli mieleen. Ei, en aio kertoa enempää, tämä on liian henkilökohtaista. Mutta tee toki itsellesi oma, jos alkoi kiinnostaa.

PS. Keri Smithin kotisivut ovat vierailemisen arvoiset, siellä on kaikkea jännää!

--- --- ---

Same book (Keri Smith - Living out Loud), new exercise. I made a wish jar for myself. You know, a one where you put all your wishes written on a scraps of paper, and then you just wait them to come true. Or at least that's what I'm told about how it works. If it doesn't - well I don't care, cause even writing down your wishes clears your thoughts and gives you goals. Besides, it was fun to decorate the jar. Of course, the fact that I love all kinds of jars may have something to do with this.

Pictures are attached to an old marmalade jar with decoupage-lacquer and texts made with Dymo. Inside there's all kinds of wishes from teeny tiny ones to huge ones. No, I won't tell you more, it's too personal. But don't hesitate to make yourself one if you liked the idea.

PS. Webpage of Keri Smith is totally worth visiting, it includes all kinds of nice things!

4 comments:

  1. LOVE your blog! and we have some of those same jars! haha.. we are following you b/c you are so creative and unique! we hope you'll check us out and follow us too :)

    ReplyDelete
  2. Thank you! For your lovely comment and even lovelier feedback. And for following, of course. I'm going to go to check your blog right now :)

    ReplyDelete
  3. Hih, hauska idea, pitäisiköhän itsekin kokeilla..? Laittaisi vielä päivämäärän joka lappuun, niin näkisi kauanko toteutumisessa menee :)

    ReplyDelete
  4. Mahtava idea!
    Käynkin lisäämässä päivämäärät heti.

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails