Wednesday 26 May 2010

Kauniita sanoja // Beautiful Words


Sain Minä itte! - blogin Inkalta kerrassaan ihanan tunnustuksen, kiitos siitä! Nauratti myös Inkan lupaus siitä, että tätä ei tarvitse laittaa eteenpäin. Pakko myöntää, että toisinaan tunnustukset jäävät roikkumaan ja painuvat sitten unholaan, sillä palkittavien blogien valitseminen on sen verran hankalaa. Liikaa hyviä vaihtoehtoja ja ihanaa luettavaa. Tai sitten tuntuu, että kaikilla on se sama tunnustus jo.

Lisäksi haluaisin kiittää Nappeja ja neppareita - blogin Melindaa kauniista sanallisesta tunnustuksesta. Hymyilen vieläkin suupielet korvissa minusta käytetylle "väsääjäprinsessa" - termille. Nerokas ilmaisu, joka on pakko ottaa jollain tapaa käyttöön. Suunnittelen vähintäänkin käyntikorttien painattamista :D

Kolmas kiitoskortti monistetaan lukemattomiksi kappaleiksi ja postitetaan ajatuksen tasolla kaikille blogini ihanille lukijoille ja kommentojille. Kiitos vinkeistänne ja palautteestanne, jotka tekevät kirjoittamisesta niin paljon mielekkäämpää. Pidän myös kommenttibokseissa versovista keskustelunaluista ja jaetuista omista askartelukokemuksista. Kaikki tämä on muodostunut kovin tärkeäksi.

Lukijaksi on tällä hetkellä näkyvästi ilmoittautunut 43 henkilöä. Taisin luvata, että seuraava arvonta suoritetaan, kun lukijoita on 50. Lienee siis aika alkaa suunnitella palkintoa...

--- --- ---

I got an beautiful award created by Inka from the blog Minä itte! (only in Finnish, unfortunately). It also made me laugh when she promised there's no need to forward this to anyone. I have to say sometimes forwarding awards is a pain, cause it's so hard to choose who to give those. Too many lovely blogs around here, obviously.

I also want to thank Melinda from Nappeja ja neppareita (again, blog only in Finnish) of the beautiful words she wrote about my blog. I'm still smiling at the fact she called me "a crafty princess" and am definitely planning business cards with that text :D

I also want to thank all my readers, your lovely comments and support mean lot to me. Reading your notes makes writing this blog much more meaningful, and I love the little conversations and shared experiences you can find from the comment boxes.

At the moment I have 43 readers. I might have promised (oh yes, I did) to held the next giveaway when there's 50. I guess it's time to start planning the prizes...

2 comments:

  1. !! Taidampa ruveta laukomaan enemmänkin näitä päähänpistojani kun olen saanut jo kahdelle ihmiselle hymyn korviin sanomisillani. :)

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails