Thursday 7 October 2010

Ikomin lista // Ikomi's list



Äiti opetti, että kun on liikaa tehtävää ja alkaa ahdistaa, pitäisi kirjoittaa lista. Niistä töistä, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja pakollisia. No, minä olen viime aikoina saanut työnnettyä liian monta rautaa tuleen (tai vaihtoehtoisesti puikkoa lankakerään), ja yritän nyt hallita kaaosta. Listalla ovat siis vain sellaiset käsityöt, jotka olen jollekin luvannut tai joilla on jostain muusta syystä eräpäivä. Ei siis niitä, mitä teen itselleni tai kokeilen muuten vain. Eikä joululahjoja, vaikka onhan niilläkin eräpäivä. Eli todellisuudessa tehtävälista olisi noin kilometrin pidempi, mutta aloitin niistä, joita odottaa tällä hetkellä siis joku muukin kuin minä.

Seuraava askel on alkaa käydä listaa järjestelmällisesti läpi, ja aloittaa uusia juttuja vasta kun kaikki kohdat on yliviivattu. Jos olen luvannut sinulle jotain, joka puuttuu listalta, ilmianna itsesi heti! Ja niin, olenhan muistanut mainita, että tällaisten listojen sijaan minun pitäisi kirjoittaa opinnäytetyötäni? Vähemmästäkin alkaa ahdistaa. Onneksi neulominen on minulle stressinpurkukeino. Ainakin silloin kun en stressaa neulomisesta.

PS. Lista on kirjoitettu seinämuistikirjaani, siltä varalta että ihmettelit.

--- --- ---

My mum told me that when you have too many things to do and it's starting to pressure you, you should write a list. A list that includes all the necessary and most important and tasks. Cause I've started and planned too many projects lately, I tried to control the chaos by writing one. It's in Finnish, I know, but it includes one long scarf, two hats, three pairs of socks, two necklaces and a pair of earrings, five items to a craft swap and a sketchbook I should fill with doodles. And these are only the crafts I've promised to someone else or that have a due date for some other reason. It doesn't include any of the things I am planning to make to myself or just try for trying. Or any Christmas presents, even though those have a due date too. So in real life this list would be about a kilometer longer, but I'm gonna start with the things promised to someone else.

The next step is to start going through this list and not to start any new projects until these are finished. And oh, have I mentioned that instead of lists like this I should be writing my thesis? No wonder there's some pressure in the air. Luckily knitting is a way to get rid of the stress for me. At least when I'm not stressing about the knitting.

PS. I wrote the list in my Walls Notebook, in case you were wondering.

3 comments:

  1. Listoja, listoja! Niitä kai minunkin pitäisi tehdä, jotta jonkinlainen järjestys pysyisi yllä... Onnea projekteihin ja etenkin siihen kirjoittamiseen! :)

    ReplyDelete
  2. Meitin pipolla ei ole sitten mikään kiire eikä hätä. :)

    ReplyDelete
  3. Anama:
    Kiitos :)
    Ja listoja todellakin suosittelen.

    Nelly:
    Hyvä kuulla, mutta piposi on kyllä jo aloitettu! Vaikka olenkin hyvin epävarma, tuleeko siitä lopulta hieno ja sopiva. Hankalaa tehdä jollekin jota ei ole koskaan tavannut...

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails