Wednesday 31 March 2010

Kansijuttu

1.

2.

3.

4.

Kuvapäiväkirjan lähtökohdasta ei ikävä kyllä ole kuvaa, mutta kansi oli mustaa selkämystä lukuunottamatta harmaasävyinen ja kissanpentukuvioinen. Siinä oli myös etukannen yli vedettävä musta kuminauha. Olen aina inhonnut kuminauhamuistikirjoja, vaikken sitä perustella osaakaan. Harkitsin ensin liimavani kissoille tekoviikset, mutta se ei oikein tuntunut riittävältä. Niinpä päällystin sitten saman tien koko kirjasen.

Kangas on alunperin IKEAsta ostettua ja tyynynpäällisistä yli jäänyttä. Levitin kanteen askarteluliimaa ja vedin kankaan päälle (1.). Selkämystä en vaivautunut fiksaamaan, se kun oli jo siisti. Sitä paitsi selkämyksen päällystäminen aiheuttaa aina kummallista kupruilua ja ryppyilyä sitten kun kirjan avaa. Etukannessa (2.) koristeita on hieman enemmän kuin takakannessa (3.), sillä kirjoitan lähtökohtaisesti aukeaman oikealla sivulle, ja napit tekisivät alustasta epätasaisen.

Kuten kulmista (1.) näkyy, työn jälki ei ole maailman siisteintä. Innostuin ja toteutin ideani nopeasti, enkä jaksanut kaivaa esiin edes teräviä saksia, vaan natkuttelin tylsillä menemään. Sisäkannet ovat sotkuiset ja rumat, onneksi niitä ei tarvitse katsella. Etusivu (4.) tosin muistuttaa siitä, ettei homman ole tarkoituskaan olla liian vakavaa. Sotku on jees, sitä kun on kuitenkin kaikkialla. (Paitsi tällä hetkellä täällä, kiitos kahden päivän siivousputken.)

Sisäsivuja luvassa huomenna!

--- --- ---

The Cover Story

Unfortunately I didn't take a picture of the notebook before covering it, but it was grey and had kittens in it. First I thought I could just glue fake moustaches to the kittens, but that didn't meet the case. So I covered the whole book.

The fabric is originally bought from IKEA and is leftovers from cushions. I put some glue to the covered and pulled the fabric over it (1.) There are more decorations on the front cover (2.) than the back cover (3.) I usually write on the right page, and buttons on the back cover would make it more difficult.

The quality of the work isn't the best possible, but as the first page reminds, it's not too serious. I got exited so I didn't plan, just created. There's mess everywhere anyway, so why to make a problem of it. (Well, at the moment this apartment is a mess free zone, as I've cleaned for two days.)

Going inside the book tomorrow!

2 comments:

  1. Vau, tykästyin! :)

    ReplyDelete
  2. Vitsi, kuva kuulla että joku muukin tykkää :)
    Itse kun olen tuohon kovin tyytyväinen.

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails