Saturday 29 January 2011

Ihastu inhokkiin: kirjoneule // Fall for your non-fave: Knitted Colorwork




Malli: From Norway with Love
Lanka: Novita Nalle (ruskea ja oranssi)
sekä Gjestal Maija (punainen ja keltainen)
Puikot: 3 mm

Kirjoneule on ollut inhokkilistallani siksi, että se ei vaan koskaan ole onnistunut. Yritelmistä on jäänyt huono maku, sillä niistä on tullut kireitä, kupruilevia ja rumia. Ainoat valmiiksi saamani kirjoneuletyöt ovat ruutulapaset, enkä oikein tiedä, onko tuollainen perusruutu ihan liian yksinkertaista jotta sitä voisi kunnon kirjoneuleeksi edes kutsua. Picklesin sydänpipoa ihailin jo syksyllä, mutta ajattelin etten osaisi tehdä sitä. No, listan myötä päätin opetella, ja tämä osoittautuikin loistavaksi harjoitustyöksi.

Kyllä kirjoneuleeni tälläkin kertaa hieman kupruili, mutta loppuvaiheessa silittämällä siitä selvisi. Kiristymistä taas ei ollut havaittavissa, jätin tarkoituksella isommat lenkit nurjalle. Neulominen oli helppoa mutta paljon mielenkiintoisempaa kuin yksivärisen pipon. Hitaampaakin tietysti, mutta lopputulos oli niin kiva, että oli kyllä sen arvoista. Tykkään! Ja mitä kirjoneuleeseen tulee, aion jatkaa harjoittelua. Hain tänään langat kirjoneuleprojektiin numero kaksi.

--- --- ---

Pattern: From Norway with Love
Yarn: Novita Nalle (brown and orange)
andGjestal Maija (red and yellow)
Needles: 3 mm

Knitted colorwork has been on my non-fave list as I've never managed to do it without an ugly, wrinkled resolution. The only colorwork objects I've finished were the checked mittens, but I'm not sure if that was a too easy pattern to be even called colorwork. I was drooling over the heart hat by Pickles already last autumn, but thought I couldn't do it. Well, because of my non-fave list I decided to learn now.

My colorwork was again little bit wrinkled, but ironing from the backside helped a lot with that. Knitting this was easy and much more interesting than knitting a plain hat. It was slower too, but the resolution was totally worth it. And the colowork, well, I'm going to continue practicing. Bought some yarn to my next colorwork project today.

6 comments:

  1. Onpas söppänä :) Väreissä vaan on valinnan vaikeutta...

    ReplyDelete
  2. Aivan upeat värit!
    Tyksin kyllä tosi kovasti!

    ReplyDelete
  3. Hei, oon uus tulokas täällä :) ja ihmettelin, että miksi "inhokki"?? Aivan ihana pipo!! Taidan matkia ja kokeilla tuota mallia, vähän eri värein! Kiva blogi, poikkean useasti tästä lähtien! t. keski-ikäinen (ja -äkäinen)tätityllerö

    ReplyDelete
  4. Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Ja vielä sinisukalle: "ihastu inhokkiin" on henkilökohtainen projektini jonka tarkoitus on kokeilla ja opetella sellaisia käsityötaitoja, jotka ovat aikaisemmin syystä tai toisesta olleet inhokkilistalla. Kirjoneule löytyi listalya, koska en koskaan aikaisemmin onnistunut sen neulomisessa ja aloin siksi ällötä koko hommaa. Muut projektiin liittyvät tekstit löytyvät tuolta ihastu inhokkiin-tägin alta, siellä on pitkä lista kokeiltavaa.

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails