Wednesday 1 September 2010

Lankaähky // Overdose of Yarn

Novita Mambo

Novita Seitsemän Veljestä

Novita Tempo

Novita Tempo + Novita Nalle Aloe Vera

Novita Tempo

Osa langoista on tilattu netistä, osa on äidin ostamia. Vihreävalkoisen yhdistelmän hankki poikaystävä ja loput ostin itse. Ostokset on tehty siis vähän eri aikoihin, mutta kaikki langat ovat saapuneet tänne alkuviikon aikana. Nyt keittiön sohvalla ajelehtii lankakeriä ja minuun iski ihana ahdistus, kun en osaa päättää, mihin kerään tarttuisin ensimmäiseksi.

Minulla on tällä hetkellä hirveä määrä ideoita, ja päässä hahmoteltu neulejono tuntuu ikuisuuspitkältä. Lisäksi on lankoja, joista en todellakaan vielä tiedä, mitä niistä tulee. Tahtoisin aloittaa kaikkia yhtä aikaa, vaikka kesken on jo ainakin kolme työtä. Ja tahtoisin nyt hetkeksi sellaisen elämän, ettei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin neuloa päivät pitkät. Istuisin sohvalla, joisin teetä ja kilisyttäisin puikkoja neuloen syksyn värisiä juttuja.

Olen viime lauantaista asti neulonut yhtä ja samaa työtä, joka ei silti tunnu valmistuvan millään. Tänään teen sen valmiiksi, vaikka se vaatisi, etten tee mitään muuta. Voih. Tarvitsen lisätunteja vuorokauteen ja toisen käsiparin. Tai sitten vaihtoehtoisesti hitosti kärsivällisyyttä.

--- --- ---

I've purchased some of these yarns online, some of them I got from my mom. My boyfriend bought the green-white - combo and rest I bought myself. So the shopping was done during a longer period, but the balls arrived here during the last couple of days. Now there's so much yarn on our kitchen sofa and I have that lovely anxiety you get when you don't know which project to start first.

I have so many ideas at the moment, and the queue of knitting projects in my head seems to be long as eternity. And then I have some yarn I have no idea what I would do with. I would like to start all the projects at the same time, even though I have at least three unfinished objects already. I'd like my life to be such that I wouldn't have to do anything than knitting for a while. I would sit on the sofa, drink lots of tea and knit knit knit all day.

I've been knitting the same project from last Saturday and it's one of those things that doesn't seem to get anywhere no matter how much you knit. Now I'm gonna finish it even though that would mean I can't do anything else today. Sigh. I need more hours to my days or another pair of hands. Or at least lots of patience.

7 comments:

  1. Ihanan näköisiä ja värisiä lankoja!
    Itsekin haluaisin neuloa vaikka mitä ja lankojakin olisi, mutta en millään jaksaisi neuloa ja purkaa, neuloa ja purkaa, koska sitä se olisi, kun neulominen ei ole ihan hanskassa. :D
    Tossukkaat ajattelin tehdä ja ehkä simppelin kaulahuivin jämälangoista.. Tai katsoo nyt.

    ReplyDelete
  2. Ihania lankoja. Aina kun saa uusia lankoja niin ei malta oottaa että pääsee niihin käsiksi, yleensä sorrunki ja alotan heti.:D

    ReplyDelete
  3. Nelly:
    Minäkin inhoan purkamista, joten en siis pura. Ellei virhe ole ihan pieni ja pari silmukkaa taaksepäin, silloin voin peruuttaa. Neuleeni ovat siis täynnä kummallisia kohtia, mutta harvoin sitä on kukaan muu huomannut :D

    Faline:
    No niinpä! Siksi ei pitäisikään hankkia näin paljon lankaa kerralla kun tulee hirmjuinen ähky eikä sitten osaa aloittaa enää mitään, koska on fyysisesti mahdotonta neuloa kaikkia yhtäaikaa.

    ReplyDelete
  4. Hej ääk, mistä oot löytänyt Novitan Mamboa? Oon etsinyt sitä jo kauan eikä mistään löydy. =(

    ReplyDelete
  5. That's the best feeling! Enjoy your projects!

    ReplyDelete
  6. Melinda:
    Joku (ilmeisesti blogin lukija) viestitti Ravelryssa, että Turun Talouspörssissä olisi sitä, ja pakkohan se oli tarkistaa. Hamstrasin viimeiset neljä vihreää kerää, niiden lisäksi oli tarjolla vain beigeä. Mutta en usko, että sitä muuten enää saa mistään. Valmistaminen on käsittääkseni lopetettu. Plääh :(

    Louise:
    Thank you <3

    ReplyDelete
  7. Ihania! Mäkin haluan tuota Novitan Mamboa, haluun päästä tekemään tuubikaulaliinaa!

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails