Tuesday 21 September 2010

Eläköön 70-luku! // Yay for the 70's!





Malli: itse keksitty
Lanka: Eiran tukku Sudan (kelt.)
ja Novita Nalle (rusk.)
Puikot: 5mm

Tasaa vasemmalle
Näin lauantaina kädentaitomessuilla neulottuja kukkaroita ja innostuin. Aloin väsätä omaa jo junassa matkalla takaisinpäin. Paksu keltainen lanka ja kehys ovat samoilta messuilta ja olipa alekorista tarttunut sattunmalta mukaan sopiva pyöröpuikkokin, niin ei tullut paluumatkalla tylsää. Malli on siis ihan päästä heitetty ja kehyksen kokoon sovitettu.

Hankalinta oli kukkaron kehyksen kiinnittäminen, siihen kului aikaa ja kirosanoja. Eniten prosessissa taisi kärsiä kaksikymmentä vuotta sitten edesmenneen isoäidin tiikkivartinen perintöhedelmäveitsi, että anteeksi vain, siltä varalta että pilvenlongallakin on nykyään laajakaista. Lopulta päätin ommella vielä kehyksen yli ohuella langalla, että varmasti pysyy, sillä liima ja pihdit eivät millään saaneet aikaan tarpeeksi kestävää lopputulosta. Tämä toimenpide lisäsi kukkaron seitkytlukulaisuutta siinä määrin, että päätin vetää överiksi ja lisätä sekalaisen nappikokoelman koristeeksi.

Sisällä kulkee tällä hetkellä virkkaajan ja neulojan "matkapakkaus", kaikkea saksista neulaan ja käyntikorteista hakaneuloihin. Lisäsisältöä hankin tekemällä myös rannekoruna käytettävän kerroslaskurin ja silmukkamerkkejä.

--- --- ---

Pattern: from my head
Yarn: Eiran tukku Sudan (yellow)
and Novita Nalle (brown)
Needles: 5 mm

I saw some knitted purses in a craft fair I visited on Saturday and loved them. So I started knitting my own version in the train on my way back home. The yellow yarn and the purse frame are both from the fair too. The pattern for the purse is made up while knitting and adjusted to the purse frame.

The hardest part was to attach the purse frame, it took lots of time and cursing. Finally I ended up sewing it with the brown yarn, as I didn't get it stay properly without and wanted to be sure I can really use this purse as well. And cause the brown increased the 70's style so much I ended up adding some brown buttons as well.

Now I carry it everywhere as it includes "the survival kit of a knitter". Made some more contents as well by crafting a matching row counter bracelet and some stitch markers.

4 comments:

  1. -aivan upeaa - ootko tehnyt kerroslaskurin itse? tollaisen mäkin haluun!!!! mude

    ReplyDelete
  2. Miten tollainen kerroslaskuri toimii?

    ReplyDelete
  3. Ihan itse tein! Nyt siellä on linkkikin oikeassa paikassa, sen takaa löytyy ohje. Mutta voin kyllä tehdä sulle sellaisen kun kerrot vaan, minkä värisen haluat.

    ReplyDelete
  4. Riikka:
    Idea on se, että isot helmet merkkaa kymmeniä ja pienet ykkösiä. Kun saa yhden rivin tehtyä, tuon (tässä tapauksessa hopeanvärisen) renkaan läpi (suunta kohti lukkoa) viedään yksi helmi merkiksi, ja jatketaan tätä kunnes kaikki yhdeksän pientä on siellä. Sen jälkeen pienet vedetään takaisin alkuun (kulkusen merkkaama pää) ja laitetaan tilalle yksi iso merkkaamaan kymmentä riviä. Ja niin edelleen, tällä pääsee 99 riviin asti. Tuolta linkin takaa löytyy ohjesivu, jonka oikeassa laidassa on tarkempi selitys. Siltä varalta, että tämä oli jotenkin sekavaa tai jotain :D

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails