Tuesday, 17 August 2010

Fantastinen neiti Kettu // Fantastic Miss Fox





Tämä on ehkä hienointa, mitä olen koskaan virkannut. Ainakin se on hienoin eläinhattu, jonka olen koskaan vikannut. Alkoi tehdä itsekin mieli samanlaista, tämä nimittäin oli syntymättömyyspäivälahja ystävälleni neiti Ketulle.

Inspiraatio saatu Polka Dot Robotin neulotusta kettuhatusta, jonka olisin ostanut, ellei se olisi ollut niin kallis. Käsityötä pitää tukea ja kunnia tuotteen alkuperäiselle keksijälle jne, mutta ei minun budjetillani nyt vaan sattunut olemaan ylimääräistä 73 dollaria PIPOON. Jotain rajaa, kiitos. Niin että tuin sitten ihan itseäni ja tein oman, virkatun version.

Kuten sanottu, tekee mieleni samanlaista. Siinä vaan saattaisi mennä tuttavapiirin herkkä eläinidentiteettitasapaino sekaisin, jos minäkin alkaisin kuljeskella kettupuvussa. Ehkäpä jokin kissavariaatio seuraavaksi? Ei se mitään, että minulla on jo kaksi kissahattua. Tai jos se kolmas kirjastotätiystävä vaikka valitsisi toteemieläimen, niin saisin jostain inspiraatiota senkin syntymättömyyspäivälahjaan ja voisin keskittyä siihen seuraavaksi... Alkaa nimittäin tulla hoppu, että ehtii ennen kuin unohdan nekin merkkipäivät. Juuri tästä syystä olen päättänyt tästä lähtien antaa pääasiassa syntymättömyyspäivälahjoja, en syntymäpäivälahjoja.

--- --- ---

This may be the coolest thing I've ever crocheted. At least it's the coolest animal hat I've ever crocheted. I might want one for myself as well, this one was a non-birthday present to my dear friend Miss Fox.

I got the inspiration from Polka Dot Robot's knitted fox hat. I would have bought the original, but there's no way I can spend $73 for a hat with my budget, no matter how much I'd like to support the inventor of the original. So I made a crocheted version on my own.

As I said, I'd like to have on one my own. But there's a change the delicate balance of animal identities within my friends would get messed up if I started to use a fox hat. Maybe a cat version? No, it doesn't matter I already have two cat hats. Or maybe I could do a non-birthday present to my third librarian friend. If he just picked a totem animal I could use as inspiration... I'm afraid I'm gonna forget his birthday, that's why I nowadays prefer non-birthday gifts instead of traditional ones.

Sunday, 15 August 2010

Kaksoset // Twins






Yritin tässä pitkään kirjoittaa selitystä, miksi tein hölmön kaksoishuivin, enkä esimerkiksi isoa raidallista. Mutta ei sille ole järkevää selitystä. Lankaa oli vain kaksi kerää kumpaakin väriä, ja aloin alun perin tehdä kahdesta kerästä pientä huivia. Sain ekan kolmion valmiiksi ennen kuin tajusin, etten koskaan käyttäisi noin pientä kaistaletta. Ja koska pidin huivista muuten ja hölmöys on juttuni, tein saman tien toisen kolmion perään. Itse asiassa käytän usein talvisin kahta toisiinsa sidottua kolmiohuivia, sillä yksi ei yleensä ole riittävän iso ja lämmin. En oikein osaa selittää tämän paremmin, mutta haitaneeko tuo.

Onhan se vähän hassu, mutta pidän siitä silti. Sekä muodosta että väreistä että epätavallisuudesta. Että ei siitä sen enempää. Tämän valmistuttua neuloin kyllä samanmerkkisestä langasta myös ison kolmiohuivin, mutta siitä lisää myöhemmin.

--- --- ---

I was trying to write an explanation why I made a silly twin scarf instead of one big stripy one. But there actually isn't a good explanation. I had only two rolls of each color, so I originally started to make a tiny scarf of two of them. When I had almost finished it, I realized I would never use such a small one. But I liked it otherwise, and always prefer silly things, so I just made another triangle straight after this one. I actually often use two triangle-shaped scarfs tied together at winter time, cause one isn't warm enough.

It looks a bit silly, I agree, but I still like it. The shape, the colors and the uncommonness. When I had finished this one I made a bigger triangle from the similar yarn with different color, but I'll tell more about it later.

Friday, 13 August 2010

Esillä // On Display





Kahdesta jämälangoista virkatusta tilkusta ja vanhoista kehyksistä syntyivät uudet korvistelineet. Tällaisiahan voisi pitää esillä kotonakin, mutta idea muodostui, kun yritin kehittää sopivaa korvisratkaisua myyntireissuja varten. Tilkut on virkattu mittojen mukaan ja pingotettu sitten lasittomaan kehykseen. Helppoa ja kätevää.

Nämä piti valmistaa NYT, sillä Ikomin koruja on myynnissä huomenna lauantaina (14.8.) Wanhan turun Festivaaleihin liittyvällä kirpputorilla Brinkkalan talon sisäpihalla klo 12 alkaen. Muitakin uusia juttuja siellä silloin, joten hiihtele paikalle, jos olet Turussa päin.

--- --- ---

These earring displays are made of two crocheted patches and old frames. These could be used at home, but I came up with the idea when I tried to find a way to display my earrings when selling stuff. I just crocheted two patches and stretched them to the frams. Easy and handy.

Wednesday, 11 August 2010

Käsityölaisen käsilaukku // Crafter's Handbag

Olen aina tykännyt blogien "mitä laukussasi on" - postauksista. Ja kun sitten eilen pakkasin käsilaukkuani yhden yön anoppilaretkeä varten minua alkoi naurattaa, kun tajusin, että eihän siellä paljon muuta olekaan kuin käsityöjuttuja. Tässä siis minun kassini käsityösisältö. Kuten viimeisestä kuvasta näkee, laukussa oli niiden poistamisen jälkeen melko tyhjää.

Haastan samalla kaikki muutkin esittelemään, millaisia käsitöitä laukussanne kulkee mukana juuri nyt. Jos vastaat haasteeseen, niin jätä toki linkki kommentteihin, että pääsen kurkkaamaan!

--- --- ---

I've always liked those "What's in your bag" - blog posts. And when I yesterday packed my handbag for a one-night trip to my parents-in-law-to-be's I couldn't help laughing when I realized what I'm carrying around. Mostly craft things, and here you can see them. As you can see from the last pic, almost nothing was left after unpacking the yarn.

At the same time I'd like to challenge everyone to show what kind of crafts you have in your bags at the moment. If you take the challenge, please leave a comment to this post so I can check yours!








Sunday, 8 August 2010

Nappihelmet // Button pearls




Joskus on hyvä olla hillitty, hallittu ja yksinkertainen. Ainakin koruissa jos ei muuten.
Ei tämä kyllä ihan minun tyyliäni ole, mutta ehkä löydän jonkun jolle se sopii paremmin.

--- --- ---

Sometimes it's good to be sober and simple. At least with your jewelry,
This ain't my style though, but maybe I'll find someone who it will suite better.

Saturday, 7 August 2010

Nappikaupan aarteet // The treasures of the button shop




Pitkät pätkät letitettyä puuvillalankaa
+
sekaan pujotettuja nappeja
+
huonoja kuvia
=
uuden kaulakorun blogientree

--- --- ---

Lots of braided cotton yarn
+
buttons here and there
+
bad pictures
=
the blog entrée of a new button necklace


Thursday, 5 August 2010

Inspiraatiota #8 // Inspiration #8











Luen tällä hetkellä Tuija Lehtisen romaania Nappikaupan naiset. Se saa minutkin haaveilemaan omasta pienestä nappiliikkeestä. Myisin nappeja joka tarpeeseen, nauhoja, pitsejä ja ehkä lankoja myös. Ja tietenkin nappikoruja, sillä johonkinhan ne kaikki napit on käytettävä, ellei kauppa käykään. Ala saattaa olla melko marginaalinen, mutta minun nappikauppani olisi kaunis ja inspioiva ja ihmiset tulisivat sinne ihan vain fiilistelemään. Ja juomaan teetä, koska kyllähän hyvässä nappikaupassa sellaista on aina tarjolla.

Haaveileminen on kivaa. Taidan purkaa innostukseni uusien nappikoruideoiden testaamiseen.

--- --- ---

At the moment I'm reading a novel about ladies who work in a button shop. The story makes me want to have a little button shop of my own as well. I would sell all kinds of buttons, ribbons, lace and maybe even some yarn. And button jewelry of course, as I would have to somehow use all the buttons no-one wants to buy. My button shop would be beautiful and inspiring, and people would come there just to hang out. And to drink tea, cause of course a proper button shop would serve that.

Daydreaming is fun. I think I'm gonna use my enthusiasm for testing new button jewelry ideas.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails