Thursday, 19 May 2011

Let's start again

Minä pidän bloggaamisesta, paljon. Mutta viime aikoina bloggaaminen on aiheuttanut lähinnä stressiä. Siksi, ettei ole ollut kamalasti sellaista mistä voisi täällä blogata. Kun käsitöille on aikaa tavallista vähemmän, ei ole ollut mistä kirjoittaa. Ja toisaalta ei ole ollut hyvää paikkaa, johon kirjoittaa niistä muista asioista. Tästä tilanteesta on seurannut huono omatunto, inspiraation katoaminen ja yleinen harmitus. Siksi olenkin päättänyt tehdä bloggaamiseeni muutoksia. Koska blogin ei ole tarkoitus olla ärsyttävä, harmittava tai häiritsevä asia. Sen pitäisi olla mukava, iloinen ja viihdyttävä asia. Eihän muuten ole mitään järkeä harrastaa koko bloggausta.

Tämän blogin aion jättää tähän muistoksi vanhoista hyvistä ajoista. Ja aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä ja puhtaalta blogipohjalta. Tästä eteenpäin Ikomi ei ole enää pelkästään käsityöblogi. Se tulee kyllä sisältämään (toivottavasti paljon) käsitöitä myös jatkossa. Mutta niiden lisäksi blogini tulee sisältämään myös muita juttuja. Ajatuksia, näkemyksiä ja ihan tavallista arkielämää. Blogi muotoutukoon minun näköisekseni rauhassa, ja toivottavasti täyttää bloggaustarpeeni jatkossa entistä paremmin. Ja samalla toivottavasti viihdyttää myös teitä, lukijat! Teidän kanssanne on ollut hauskaa, ja te teette bloggaamisesta niin paljon mielekkäämpää. Toivottavasti siis pysytte mukana myös tässä muutoksessa.

Jos teillä on toiveita, ideoita tai ehdotuksia, niitä saa jättää kommenttilaatikkoon. Luen jokaisen ajatuksen ja harkitsen ehdotuksia vakavasti. Jotkut saatan jopa toteuttaa ;)

Uusi blogi aukeaa ensi viikon lopulla. Saatte tietää uuden osoitteen ennen sitä.

Ps. Mua jännittää!

--- --- ---

I like blogging, a lot. But lately it has just stressed me out. Because I haven't had that many things I could blog about here. As I don't have that much time for crafting anymore, there isn't much to blog. And on the other hand, I haven't had a place for other than craft-related blogging either. As a result I've felt guilty, uninspired and generally sad. That said, I've decided to make changes to my blogging. Because blogging shouldn't be irritating and annoying. It should be nice, fun and entertaining. And if it isn't, you really have to stop and think, if you still want to continue.

I'm going to leave my old blog here and start again in a new address. From now on Ikomi won't be purely a craft blog. It will contain (hopefully a lot) crafting in the future as well. But also other things like thoughts and things and basic life. I wish my new blog will "look like me" and fill my blogging need better. I also wish it will entertain you, my readers! You make blogging much more fun and meaningful. Therefore I wish you'll bear with me through this change as well.

If you have any wishes, ideas or opinions, please leave them to the comment box. I'll read all your thoughts and consider every proposal. I might even bring some of them into effect ;)

The new blog will open in the end of next week. I'll let you know the addres before that.

PS. I'm a bit nervous!

4 comments:

  1. Oon niin samoilla linjoilla sun kanssa :) Mua rupesi harmittamaan kun ei muka voinut kirjoittaa muista aiheista kuin käsitöistä, vaikka olisi halunnut. Nyt olen päättänyt että voin kirjoittaa ihan kaikesta itseäni inspiroivasta ja olen muutenkin yrittänyt unohtaa kaiken stressin esim. siitä kuinka usein pitäisi päivittää ja että tykkääköhän nyt kukaan. Bloggaamisen pitäisi olla harrastus, josta on ennen kaikkea iloa blogin kirjoittajalle, muu tulee sitten sivutuotteena. :)

    ReplyDelete
  2. Oi hyvähyvä! Hienoa, että uskallat tehdä muutoksia, etkä jää turhaan stressaamaan. Eli minä ainakin siirryn perässä uuteen osoitteeseen! :)

    ReplyDelete
  3. :) Seuraan uutta blogia mielenkiinnolla. Olisi kiva jos blogi sisältäisi enemmän kierräystä ja uusiokäyttöä niinkuin tähänkin asti on jonkin verran sisältänyt.

    - Roosa

    ReplyDelete
  4. Inka ja Nelly: kiitos tuesta ja kannustuksesta!

    Roosa: Toiveesi on laitetu korvan taakse! Kierrätyksen ja uusiokäytön lisääminen jo ihan arkielämässä on suunnitelmissa, joten eiköhän siitä jotain blogiinkin eksy :)

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails